sunnuntai 23. joulukuuta 2018

Korkkikangaskokeiluja

Korkkikangasta on näkynyt siellä ja täällä ja nyt minäkin vihdoin uskaltauduin sitä kokeilemaan kun sain vision korkkikankaan ja pitsin yhdistämisestä. Sattumoisin menimme viikko sitten eräille kuusivuotissynttäreille ja niiden aattona sain aikaiseksi testata ideaani. Kaikenlaisille pussukoille tuntuu olevan aina tarvetta, joten ompelin synttärisankarille sellaisen. Ja kaveriksi tukkapompuloita.

Pitsikangas asettui korkin kaveriksi ihan mukavasti kun ompelin sen ensin reunaa pitkin kiinni korkkiin. Yhdistelmästä tuli mielestäni myös tosi kivan näköinen.

Samalla ompeluinnolla sain väkerrettyä uuden penaalin itselleni. Entinen oli ihan kaupasta ostettu ja se ehti palvella kai parikymmentä vuotta jos oikein laskin. Muovisessa ulkoasussa eivät vuodet juuri näkyneet, mutta sisäpuoli alkoi rispaantua.

Jonkunsorttinen laskuvirhe tuli tätä uutta penaalia ommellessa ja siitä tuli vähän pienempi mitä ajattelin. Koko onneksi kuitenkin riittää ihan sopivalle määrälle kyniä, joten ehkä virhe oli ihan hyvä juttu oikeastaan. Toinen virhe tuli vuorikankaan mittaamisessa ja vuori onkin hiukan liian iso useammasta pienennyksestä huolimatta. Mutta eipä se kyllä käytössä haittaa ollenkaan. Kuten ei sekään, että kulmat on käännetty fiilispohjalta. Lopputulos on ihan riittävän hyvä ja ainoa seikka mitä oikeasti kadun on se, että en jaksanut tehdä penaaliin enää minkäänlaista kahvaa. Ehkä sitten ensi kerralla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!