torstai 24. marraskuuta 2016

Pari paitaa ja muuta ommeltua


Oon tässä miettinyt muun muassa sitä, kuinka monta mekkoa kolmevuotias tarvitsee, kuinka paljon kangasta ihminen voi ostaa, ja onko tässä ompelemisessa enää mitään järkeä. Vastauksia en tiedä. Mutta tämmöistä kaikkea on tullut ommeltua.

Ylläoleva koltuntapainen oli puolivahinko, sillä olin leikannut keltaisen kankaan tarkoituksena yhdistää se yhteen toiseen kankaaseen, jonka sitten leikkasin ihan pieleen. Sattumalta huomasin, että sehän käy kivasti yhteen ruskean legginsejä varten ostetun tähtikankaan kanssa. Tuli siis onnellinen loppu kuitenkin!

Kankaat
Keltainen trikoo Nosh
Ruskea tähtitrikoo Oulun Löytö-Pala


Omasta koltustani jäi joustocollegekangasta yli sen verran, että siitä sai Hoolle vielä paidan. Yritin kikkailla, että olisin saanut jonkinmoisen samistelumekon, mutta ei se ihan onnistunut. Ensi kerralla sitten. Pallopaidan kankaan ja resorin Hoo valitsi ihan itse. Lopputulos on ihan jees, mutta kangas ei kyllä kauhean laadukkaalta tunnu. Ainakaan näiden Noshin trikoiden ja joustocollegeiden rinnalla.

Kankaat:
Keltainen paita Nosh
Pallopaita Eurokangas
Legginsit Nosh


Tämän vasemmanpuoleisen paidan Peikkomaa-kangas oli toinen niistä, jonka ostin Oulun käsityömessuilta ja joista tämä ompeluhulluus lähti. Tunikan jälkeen kankaasta riitti vielä paidan etukappaleeseen, tai mekkohan tuokin melkein on, sen verran reilu on pituus vielä tällä hetkellä. Toisin kuin tuossa dinosauruspaidassa, joka on tehty Hoon nimenomaisesta toivomuksesta. PaaPiin dinokankaan jouduin tilaamaan Englannista ja menin sitten kokeilemaan siihen heti uutta kaavaa.

Ajattelin, että raglanpaita olisi kiva, mutta en jaksanut itse muokata hyväksi havaitsemaani Noshin ilmaista pitkähihaisen puseron kaavaa. Intternetistä sitten löytyi raglanpaidan kaava, mutta siinä meni melkein kaikki pieleen. Kaula-aukosta tuli liian iso, hihoista liian lyhyet ja vartalo on aika leveä. Hihat saisi toki korjattua resorilla, mutta enpä ole vielä jaksanut. Hyvin on paita kelvannut Hoolle puutteista huolimatta.

Kankaat
Peikkomaa Verson Puoti
Raitaresori Nosh
Punainen trikoo Jyväskylän kangaskauppa
Kolmiokankas Mutturalla
Dinotrikoo PaaPii

Sen jälkeen kun sain kuvattua nämä ompelukset, on syntynyt jo paljon kaikenlaista uutta. Ne saavat tosin odotella vähän valoisampaa kuvausilmaa, nyt on ollut pimeää kuin pyllyssä jouluna. Kuten äitivainaa tapasi sanoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!