keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Vispipuuro-sukat



Kirjoneuleinnostus on vallannut mieleni.

Se sai kai alkunsa jo näistä Talvisukista, joista ei tullut mitenkään erityisen ihmeelliset. Värit tökkivät ja langanjuoksut ovat liian kireitä, mutta olen minä niitä silti pitänyt. Isälle neulomani, edellisessä postauksessa esitellyt Kaikuja Karealiasta -sukat sen sijaan onnistuivat jo paremmin. Niin hyvin, että halusin itsellenikin kirjoneulesukat.

Hain siis kaupasta Gjestalin Jannea ja aloin etsiskellä sukkaohjetta. Lopulta vietin yhden lauantai-illan piirtelemällä kirjoneulemallia itse, sillä enhän minä löytänyt sopivaa valmiina. Poimin kuvioita lehdistä, Googlen kuvahaulla ja Pinterestistä ja laitoin yhteen. Tämmöiset niistä sitten tuli, Vispipuuro-sukat.

Sukat ovat aika suloiset, mutta jotenkin vähän liian harmonisen väriset minun makuuni. Toisaalta, koska ne ovat harmoniset, ehkä niitä tulee pidettyä helpommin. Ei ole itsensä miellyttäminen helppoa...

Vispipuuro-sukat
Ohje: perussukka ristiinvahvistetulla kantapäällä, kirjoneulemalli itse kasattu eri lähteistä
Lanka: Gjestal Janne, yhteensä 147 g
3,5 mm puikot, silmukoita 48

p.s. Ehkä huomaat, että blogin nimi on vaihtunut. No minä vaihdoin sen. Arvasin jo ennakolta, että näinhän siinä käy, se hyvä nimi tulee mieleen vasta sitten kun blogi on jo pystyssä. Mutta näillä mennään ja Villavaltakuntana jatketaan!

6 kommenttia:

  1. Huikean hienot sukat! Tykkään sekä väriyhdistelmästä että kuvioista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Oon kyllä itekin aika ylpeä, etenkin, koska ne mahtuu jalkaan. Oli kuitenkin aika suuri todennäköisyys toistaa historiaa ja tehdä liian tiukkoja langanjuoksuja. :D

      Poista
  2. Onpas kivat sukat! Ja tykkään blogin uudesta nimestä myös, ensi kertaa tänne kylläkin löysin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kun tulit käymään! :)
      Nimestä tykkään minäkin, lähinnä harmittaa etten keksinyt sitä jo heti alussa.

      Poista

Kiitos kommentistasi!