torstai 20. lokakuuta 2016

Piparisydän-sukat






Kävin männäviikonloppuna Ouluhallissa Kädentaitomessuilla pettymässä lankatarjontaan. Pettymys on ymmärrettävää, kun ottaa huomioon että mielessäni kangasteli Jyväskylän kesäisten neulefestareiden kaltainen lankamässäily. Jouduin siis paikkaamaan lankapettymystäni ostamalla kangasta, mikä on aina hyvä ostos, etenkin kun en juuri harrasta ompelua... Nyt vissiin pitäisi harrastaa.

Aivan langattomana ei minun tarvinnut messuilta poistua, sillä ostin pari vyyhtiä tervolalaisen Vanhalan lammastilan luomusuomenlampaan sukkalankaa. Ostin samaista lankaa jo vuosi sitten, tekaisin itselleni sukat ja tykästyin lopputulokseen.

Nämä kuvissa olevat sukat ovat kuitenkin ihan upouudet ja neuloin ne Hoolle. Sukista taisi tosin tulla vielä hiukan liian isot, joten ehkä ne menvät vuoden päästä nelivuotiaan jalkoihin. Vaaleampi lanka sukissa on siis tuota Vanhalan lammastilan lankaa mutta tummempi on peräisin jostain muualta enkä enää muista mistä. Sataprosenttista suomenlampaan villaa se on kuitenkin. Sukkien kuvio löytyi googlettelun perusteella ja hiukan sitä piti säätää, että asettui pienehköön silmukkamäärään. Kuviosta tulivat ihan joulupiparit mieleen, siitä siis niiden nimi.

Piparisydän-sukat
Ohje: perusvillasukka ristiinvahvistetulla kantapäällä
kirjoneulemalli netistä
Koko: arviolta 3-4 v.
 Lanka: suomenlampaan villaa, yhteensä 60 g
3 mm puikot, 36 s

3 kommenttia:

  1. Aivan ihanat sukat nämäkin. Täällä blogissasi on niin paljon ihania käsitöitä ja kauniita valokuvia niistä, niin ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin liittyä lukijaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Ja tervetuloa joukkoon, parahin neljäs lukijani! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!