torstai 1. joulukuuta 2016
Lippapipo kolmeveelle
Tänään syntyi iloisen keltainen lippapipo Hoolle. Ohje, jonka löysin Noshin sivuilta, aiheutti aloittelevalle ompelijalle vähän pohdintaa kun meinasi loppua hahmotuskyky kesken mm. vuorin ja lipan kiinnittämisessä. Aika nopsasti pipo silti valmistui ja seuraava onnistuukin sitten jo paremmin! Sillä pakkohan näitä on tehdä lisää, sen verran kivoja ovat.
Kangas on talvitrikoota (tai jotain harjattua collegea, en tiedä mikä niiden ero on), josta eilen ompelin itselleni housut. Niistä lisää myöhemmin. Vuorikankaaksi laitoin vanhaa Gina Tricotin trikoopaitaa, joka oli alkanut reikiintyä hihoista. Lipan sisään pistin ihan tavallista askarteluhuopaa kun en mistään vahvikehuovasta ollut ennen tätä aamua kuullutkaan. Ihan hyvin tuntuu toimivan.
Pari reikää olen toki piposta jo bongannut, eli seuraavalla kerralla voisi vähän tarkemmin ommella. Mutta eiköhän pipolle käyttöä silti tule. Hoo tuntui ainakin tykkäävän ja kommentoi:
"Minä olen palomies!"
Pitäisiköhän seuraavan lippapipon olla sitten punainen...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!